Tänään sitten selvisi, mistä vaiva koneelleni oli ilmaantunut. Työkaverini Miquel, alkujaan Meksikosta, laittoi tekstaria, että EI ole lähettänyt sähköpostitse valokuvia ja kehotti olemaan avaamatta jos sellaisia liitetiedostossa tulee. Muistui heti mieleeni kuinka olin saanut muutama päivä aikaisemmin herralta emailin, jossa piti oleman valokuvia. Vaan eipä auenneet liitetiedostot ei. Hieman tuolloin ihmettelin mistä kuvista onkaan kysymys sillä emme ole tavanneet muutamaan kuukauteen. Mutta järkeilin että kuvat saattoivat olla viime keväältä kun vietimme kokonaisen viikon Pariissa koulutuksessa. Eivät siis olleet.
Nyt on pöytäkoneeni suljettuna, mutta onneksi ei insenjöörskalta eli insinöörin rouvalta koneet lopu heti kättelyssä. Tekstiä pukkaa kuvan miniläppärillä joka on kokoa käsilaukku, kuvan Ralph Lauren kenkä on kokoa 40.
Ja kuin tuossa virusjutussa ei olisi ollut yhdelle päivälle koitosta tarpeeksi, niin sitten oma mikrotukihenkilöni eli armas siippani soitti aamulla, siis kaikista mahdollisista paikoista; Tallinnan Viru Hotellista! Herra on Suomessa työmatkalla ja seurueeseen kuuluva jenkki ei ollut koskaan käynyt Virossa, joten siippa auliisti lupautui matkaoppaaksi! Päänsärky oli kuulemma kova. Toivottavasti ei ole mennyt hölmöilemään muuta Tallinnanturisteille tyypillistä, yhdelle päivälle riittää tämä yksi virus, kiitos vaan.
No comments:
Post a Comment