Koska elämäni on tätä nykyä jatkuvaa painonhallintaa, suosin ruokapaikkoina ravintoloita, jotka määrän sijaan keskittyvät laatuun. Mieluummin ruhtinaallisia makuelämyksiä kuin tarjottimen täydeltä heviä huttua ahmimista seuraavine ähkyineen.
Kaikki sujui kevyen linjani mukaisesti; jälkiruoaksikin valitsin sorbettia. Maksettuamme laskun (joka suuruudeltaa vastasi miltei viikon palkkaani) saimme vielä kotiinviemisiksi pussilliset vastapaistettuja pikkuleipiä. Niitä sitten popsin matkalla metroasemalle iltapäivän ruuhkassa. Jalkoihini valitsemani
Nine West kengät alkoivat tässä vaiheessa hiertää varsin ikävästi pikkuvarpaitani. Onneksi oli lohtu lähellä, ahmin lisää pipareita tuskaani lievittämään.
Oliko syy pipareiden vaiko nauttimamme kahden viinipullollisen, havahduin maanpinnalle kondyktöörin kertoessa olevani väärässä junassa. Kotiaseman sijaan juna pysähtyisi ensimmäisen kerran vasta Connecticutin osavaltion puolella. Kotimatkastani venyi kahden tunnin kiertoajelu, varpaani suorastaan anelivat tässä vaiheessa potkaisemaan kengät jaloistani. Turrutin niiden äänen kuitenkin popsimalla lisää leivonnaisia.
Kun lopulta kiersin avaimeni kotioveen, oli päästäni haihtuneet viinin huurut ja piparipussista herkut. Tuska varpaissani oli sitä vastoin kasvanut kasvamistaan, harkitsin vakaasti muutaman sadan metrin matkalleni taksin tilaamista ja kengittä kävelemistä.
Tämän päivän olen kuluttanut katumusharjoitusten parissa, korkokenkien sijaan sujautan pikkujalkani Clarksin ikimukaviin ballerinoihin. Pikkuvarpaissani on muikeat pahkurat, kovettumani poistunevat jalkahoitajan käsittelyssä. Vielä kun keksisivät keinon jolla ahmituista kiloista pääsisi yhtä helposti eroon.
1 comment:
Hauska postaus, hiertävät kengäthän ovat yhtä tuskaa. New Yorkista juuri palanneena postaus sai matkamuistot taas kivasti mieleen :)
Post a Comment