Jos mukaan ei lasketa lapsuuden liikunnallisia leikkejä ja hiihtokilpailuja, nuoruuden telivoimistelua ynnä muuta rytmistä venkoilua, voin rehellisesti tunnustaa että en ole liikunnan ystävä. Harrastan silti liikuntaa koska tiedän kehoni ja mielenikin tarvitsevan sitä. Tähän voisi joku sanoa, että en vain ole vielä löytänyt lajiani, mutta ei sekään taida ihan pitää paikkaansa. Nimittäin laskettelu on kivaa. Sitä voisin harrastaa vaikka joka päivä, vaikka en nyt siitäkään koe saavani mitään suuren luokan hurmostilaa. Vuodenaikojen vaihtelut ja parin tunnin ajomatka rinteeseen tekevät tästä puuhasta niin sattumanvaraista, että sen varaan en liikuntaharrastustani kykene laittamaan.
Mutta koska urheilu on välinelaji, ja leikattu varpaani asettaa tarkat speksit jalkineilleni, voin nyt ilokseni kertoa että ainakin välinehuolto on kunnossa. Perjantaina löysin unelmajalkineet joita jo viikonloppuna pääsin salilla kokeilemaan. Kyseessä on Adiaksen Alexia treenikengät. Kenkä tukee jalkaani juuri oikeista paikoista ja jättää kriittiset pisteet (kuten tuon oikean isovarpaan päälysivun) ihanteellisella tavalla rauhaan.
Nyt olisi tarkoitus suunnistaa taas salille. Jos palstalle osuu joku liikunnasta aidosti nauttiva, niin kertokaapa kuinka sen oikein teette? Olen joskus jopa pohtinyt että puuttuukohan minulta liikuntaeuforian saavuttamiseksi tarvittavat hormonit???
No comments:
Post a Comment