En ollut ajatellut tätä blogia enää päivittäväni, mutta ihanan Suomi-lomani aikana törmäsin KAHTEEN vanhaan tuttuun, jotka olivat näitä höpötyksiäni lukeneet ja kuulemma kaivanneet jatkoakin (ainaski toinen). Tuollainenhan hivelee turhamaista itsetuntoani kummasti, joten nyt tätä tekstiä pukkaa:
Pieni päivitys kuulumisiini lienee paikallaan. Alkuvuodesta oikea isovarpaani alkoi oirehtia siinä määrin, että hakeuduin omalääkärin lähetteellä podiatrin vastaanotolle. Magneettikuvausten ja erinäisten vakuutusyhtiökokousten jälkeen minulle päädyttiin suosittelemaan leikkausta. Homman nimi oli se, että isovarpaan kynnen viereen oli muodostunut ihonalainen kysta, joka painoi luuta, mutta ei ollut (onneksi) kasvanut luuhun kiinni. Kystä oli sellainen kuorimattoman maapähkinän mallinen kova mötikkä, pituutta sillä oli reilut kaksi senttiä, eli ei mikään ihan pieni pahka.
Toukokuun alussa varvas sitten leikattiin. Säästän teidät nyt tarkoilta yksityiskohdilta, koska ne saattaisivat saada hermimmät pyörtymään, ronskimmiltakin kaikkoaisi vähintään ruokahalu. Sen voin kuitenkin paljastaa, että leikkaus ei mennyt ihan toivotulla tavalla, toipuminen on ollut hitaampaa kuin odotettiin, lisäksi leikkaushaava on alkanut kasvaa kovaa arpikudosta, jota hoitelen erilaisilla rohdoilla ynnä silikonisidoksilla. Sanomattakin selvää, että varpaasta ei tule juhlasandaalikelpoista enää koskaan.
Proseduurin jäljiltä olin sohvan omana kesäkuun loppuun, ilman arkuutta olen pystynyt kävelemään tämän kuun alkupuolelta. Painoa kertyi n. viisi kiloa, joista kaksi on jo onneksi lähtenyt. Harmittavinta tässä on kuitenkin se, että minulla on kasapäin kenkiä, joita en mahdollisesti koskaan kynene enää käyttämään, koska leikkausarpi (yksi niistä) on varpaan päällä ulkosivussa, paikassa johon vähänkin sirommassa jalkineessa kohdistuu painetta. Ja paino ynnä hankaus ovat pahinta mitä arpikudokselle voin tässä vaiheessa tarjota. Tulen näitä jalkineitani lähiaikoina myymään Huuto.netissä, joukkoon mahtuu osa todellisia helmiä. Kaikki kenkäni ovat rakkkaudella hankittuja, eli luopimisen tuskaa on tiedossa, toivottavasti pääsevät hyvään ja rakastavaan kotiin!
Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Sen lisäksi että kystan koepala osoittautui terveeksi tein uuden tuttavuuden telkkahuoneemme sohvalta käsin. Nuo alkukesän viikot odotin innolla TV:n Koirakuiskaajaa, jota täällä Ameriikassä lähetetään iltapäivisin useampi jatko pötköön. Minusta tuli suuri Koirakuiskaajafani, olen
Cecar
in oppeja yrittänyt soveltaa koiraamme sekä pian viisitoistavuotiaaseen tyttäreeni, toistaseksi menestys on ollut kuitenkin heikkoa. En osaa kasvattaa lapsia enkä koiria, mutta meillä kaikilla on kuulemma joku lahjakkuuden alue, minulla se taitaa olla nämä kengät!