31.8.09

Kenkäkuningattaren valtaistuin



Kengät kodinsisustuksen teemana saa jatkoa. Nyt esittelyvuorossa on gepardikuvioinen kenkäistuin.

Henk. koht. näen jalkineet mieluummin jalassa tai kenkätelineessä kuin olohuoneessa. Toisaalta, saisihan tästä aikas pikantin sisustuksen yhdistämällä rinnalle parit pahkahuonekalut ja pirttikaluston. Rohkeasti eri tyylisuuntia sekoittaen.

30.8.09

Quentin Tarantinoa ja keikarikengät




Eilinen poikkesi keskivertopäivästä kahdessa suhteessa: kävimme mieheni kera elokuvissa ja raina oli piiiitkästä aikaa todella hyvä! Valintamme lauantaiehtoomme iloksi oli Quentin Tarantinon uutukaisen, Inglourious Basterds elokuva. Voin suositella. Muutamaa väkivaltakohtausta lukuunottamatta raina oli kerrassaan nautinnollinen kokemus!


Toinen poikkeama rutiineihin oli elokuvan jälkeinen pikapiipahdus teatterin naapurissa sijaisevaan DSW kenkämyymälään, josta poistuin ostamatta mitään! Ihanuuksia olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta pysyin päätöksessäni odotella ja katsoa mihin suuntaan tämä leikattu varpaani alkaa kehittyä ynnä keskittää kenkäostojani tuonnemmaksi. Mies sitä vastoin löysi oikein jymyalennetut Steve Madden varsikengät. Hauskat bootsit ovat varsin keikarimaiset, eivät tuossa kuvassani kuitenkaan pääse oikeuksiinsa, koska vartta peittävä housunlahje puuttuu. Sillä eihän kukaan nyt tällaisia jalkineita shortsien kera käytä.

29.8.09

Syksyn kenkätrendejä

Nine West pitää vuodesta toiseen yhtä johtosijaa omalla suosikkilistallani. Tämä syystä että Nine Westin jalkineissa yhdistyvät herkulliseen ulkonäköön ja laatuun kohtuullinen hinta.


Selaillessani syksyn ja talven 2009-2010 kenkätrendejä koin yhden sortin yllätyksen. Nämä Nine Westin paljon esillä olleet korokepohjakengät eivät oikein sytytä. Lieko syynä tuo korokepohja, jonka mallista en vaan edelleenkään opi tykkäämään vaiko se, että mallistossa on kikkailun makua, se vaikuttaa jotenkin väkinäiseltä.
No mieliä ja mielipiteitä on monia, mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Nine West on jatkossa menossa.

Lisää kuvia The Insiderin verkkoversiossa

28.8.09

Jalassa tänään...


Kuten vaatetuksessa myös kenkävalinnoissa näyttää pätevän sääntö, jonka mukaan sitä käyttää kymmentä prosenttia jalkineistaan 90 prosettia ajastaan.
Tähän omaan 10 % eliittiin kuuluu tänään jalkoihini valikoituneet Roxyn kangas loaferit. Kengät ovat varmaankin jo kolme vuotta vanhat, mutta aina vaan kiskon niitä ulkollisesti jalkoihin. Siitäkin huolimatta että teini on astunut kantapäät sisään sujauttaessaan lonttoset jalkaan pistokkaan tyyliin, arg!

Täällä New Yorkissa säät ovat vihdoinkin viilenneet. Enää ei ole kuin + 20 astetta ja pilvistä, mikä on aivan autuaallista kuuman kauden jälkeen, joka on vallinnut aina saavuttuamme Suomesta elokuun puolivälissä. Lämpömittari kipusi + 35 asteen hujakoille, ilma oli kestämättömän kostea, kuin olisi kasvihuoneessa asunut.

Tässä talovanhuksessamme ei ole keskusilmastointia vaan sellaiset ikkuhoihin asennettavat huonekohtaiset vehkeet, jotka talveksi osamme pois. Ja koska sekä mieheni että minun hallitseva luonteenpiirre on laiskuus järkeilimme että ikkunoihin ei kande asentaa ilmastointilaitteita tänä vuonna laisinkaan kun kerran olemme kuumimman ajan Suomessa. Juupa juu, onneksi polvesta näyttää "poika" paranevan; teini nimittäin haki ja asensi omaan huoneenseensa ilmastointilaitteen jo toukokuussa, siellä sitten viilentelin pahimpina hetkinä. Muina aikoina olen tyytynyt propellipuhaltimien ihoa viilentävään vaikutukseen.
Mutta talvea kohti ollaan siis menossa täälläkin, jippii, saapaskausi kun on kenkäkausista yksi mieluisimpia!

27.8.09

Christian Louboutin ja punaiset kengänpohjat


Christian Louboutinin kenkien tunnuksena olevista kirkkaanpunaisista pohjista on väännetty kättä oikeusistuimia myöten. Mutta miten Mr. L päätyi punaisiin pohjiin?

Näin kesän kuluessa TV:stä haastattelun jossa maestro kertoi kengänpohjien syntyneen sattuman kautta. Vuonna 1992 Christian Louboutin oli ollut viimeistelemässä suunnittelemaansa kenkäparia, mutta koki että kengistä puuttui SE jokin. Samaan aikaan hänen työtilassaan herran uber-tyylikäs ystävätär oli maalaillut kynsiään kirkkaan punaisella lakalla. Christian oli napannut lakkapullon ja sivellyt työnalla olleiden kenkien pohjat punaisiksi, loppu onkin sitten historiaa.


Tänä päivänä kirkkaan punaisia pohjia vilahtelee niin Hollywoodin ensi-illoissa kuin BMW:n mainoksissa. Yhtäläistä näille kaikille on se, että kukaan ei ole saanut kenkiään ilmaiseksi, periaate josta Louboutin pitää kiinni koska haluaa asiakkaittensa aidosti haluavan kenkiään.

Oma haaveeni on vielä joskus omistaa pari punapohjaisia ihanuuksia, sillä pitäähän nyt ihmisellä sentään olla joitain tavoitteita elämässään.

Louboutinin webbisivuille pääset tästä


Suomalaismiehet kenkämuodin pioneereina

Aikeeni oli nuuhkailla suomalaismiesten kenkämakuja. Tarkoitukseen olen havainnut Huuto.netin mitä mainioimmaksi työkaluksi jos haluaa saada pikasilmäyksen markkinoiden tarjonnasta sekä eri kohderyhmien mieltymyksistä.
Yllätykseni oli kuitenkin suuri törmätessöni alla kuvattuun kohteeseen; ihan näin edistyksellisiksi en Härmän Jätkiä osannut odottaa.


No tekevälle sattuu, olen minäkin myynyt designer käsilaukkua "Pesukoneet ja Mankelit" osastossa.

Lisää miesten kenkiä ynnä muuta roipetta tarjolla
Huuto.netissä

Syksyn kumisaapas -satoa

Tulipa taivaalta vettä, räntää tai vaikka pieniä mummoja, kunnon kumisaappaissa jalat pysyvät kuivina


Takana ovat ajat jolloin kumisaappaan väri oli musta tahi maaston vihreä. Näin herkulliset värit tuovat valonpilkahduksen sadepäivään

Saapas se on kumisaapaskin! Tyylikäs oli style myös marjametsässä, siitä pitää huolen seksikäs elukkaprintti

Saappaan kuvio voi olla myös iloinen kuin kesämökin verho

Ja lopuksi aivan oivallinen keksintö: fleecekankaiset saappaan sisukset. Sukat laitetaan saappaaseen, varsi kietaistaan laidan yli ja kas, saappaissa on pestävät vuorit.





Kuvat ynnä lisää sadesäänvarustuksia
Targetin webbisivuilta

26.8.09

Tahtoo Marc Jacobsin Over-the-Knee bootsit


Selailin syksyn 2009 kenkätrendejä, tuossa aikaisemmassa jutussani on iki-ikinat Marc Jacobsin lilat bootsit, joista halusin löytää lisäkuvia. Mutta samat kuvat tuntuvat pyörivän kaikilla muotisivustoilla, olisin halunnut nähdä jalkinetta muustakin vinkkelistä.

Silti, nämä parikin kuvaa ovat niin vakuuttavia, että haluan ehdottomasti kyseiset saappaat itselleni. Vielä kun olisi reidetkin timmissä kunnossa...

Over-the-knee bootsit

JONES NEW YORK Youthtopia Stretch Over The Knee Boot



Pari edellistä juttuani pääsi rönsyilemään kuin Nokian kumisaappaan aiheuttama hyökyaalto ojasta allikkoon, nyt takaisin tärkeämpien asioiden pariin.

Syksyn numero uno saapasvalinta on reittähipova Over-the-knee -bootsi. Pretty Woman elokuvasta lähtien tasaisesti muotiin pulpahtavia bootseja löytyy tätä syksynä useissa tyylikkäissä versioissa, männävuosien hooker -vaikutteiseen tarjontaan on tullut aimo kohennus.


Kuvakavalkaadin syksyn kuuminmmasta saapasmuodista on koonnut millionlooks.com -sivusto





25.8.09

Etsi elukka

Tämä kuva oli ihan pakko ottaa!



Teini aloitti huoneensa siivoamisen kantamalla kaikki rikkoutuneen vaatetelineen antimet vierashuoneen sängylle. Siellä ovat nyt maanneet jo muutaman päivän. Ilmeisesti yksi tämän talon asukkaista on kuitenkin varsin tyytyväinen murkun istallaatioon.

Avaa sydämesi mulle...

En juuri koruista perusta, no muutamaa peruskäätyä lukuunottamattta, mutta nyt on silmille hypännyt jotain niin kaunista, että ostaisin heti jos olisin varoissani.

Tiffany Co.n supersuosittuja, tai ainakin voimallisesti markkinoituja Tiffany Key -avainketjuja on tarjolla hopiasta, kullasta ynnä platinasta, timantein, ilman tai muine somistein. Hintahaitari alle sadasta taalasta noin kolmen kuukauden palkkaan.

Ja mitenkä nämä liittyvät kenkiin? No eivät sitten mitenkään, paitsi että riipusta voisi käyttää kuvitteellisena avaimena omaan kenkäaarrekammioon.

24.8.09

Välineurheilija löytää urheiluvälineen


Jos mukaan ei lasketa lapsuuden liikunnallisia leikkejä ja hiihtokilpailuja, nuoruuden telivoimistelua ynnä muuta rytmistä venkoilua, voin rehellisesti tunnustaa että en ole liikunnan ystävä. Harrastan silti liikuntaa koska tiedän kehoni ja mielenikin tarvitsevan sitä. Tähän voisi joku sanoa, että en vain ole vielä löytänyt lajiani, mutta ei sekään taida ihan pitää paikkaansa. Nimittäin laskettelu on kivaa. Sitä voisin harrastaa vaikka joka päivä, vaikka en nyt siitäkään koe saavani mitään suuren luokan hurmostilaa. Vuodenaikojen vaihtelut ja parin tunnin ajomatka rinteeseen tekevät tästä puuhasta niin sattumanvaraista, että sen varaan en liikuntaharrastustani kykene laittamaan.

Mutta koska urheilu on välinelaji, ja leikattu varpaani asettaa tarkat speksit jalkineilleni, voin nyt ilokseni kertoa että ainakin välinehuolto on kunnossa. Perjantaina löysin unelmajalkineet joita jo viikonloppuna pääsin salilla kokeilemaan. Kyseessä on Adiaksen Alexia treenikengät. Kenkä tukee jalkaani juuri oikeista paikoista ja jättää kriittiset pisteet (kuten tuon oikean isovarpaan päälysivun) ihanteellisella tavalla rauhaan.

Nyt olisi tarkoitus suunnistaa taas salille. Jos palstalle osuu joku liikunnasta aidosti nauttiva, niin kertokaapa kuinka sen oikein teette? Olen joskus jopa pohtinyt että puuttuukohan minulta liikuntaeuforian saavuttamiseksi tarvittavat hormonit???

23.8.09

Hömpän syvin olemus

Christian Louboutin Josefa kengätkö hömppää - I don't think so!


Selailin blogilistan "Kengät" aihealueen juttuja. Varsinaisia kenkiin keskittyviä blogeja löysin vain muutaman, muissa kengät olivat osana muodista ja tyyleistä kirjoittelevien juttuja.
Blogien esittelyteksteissä yksi asia pisti silmään. Monissa kuvauksissa kerrottiin blogin käsittelevän muodin tms. lisäksi "muuta hömppää". Uteliaisuuttani tein vastaavanlaisen silmäyksen tietotekniikkablogien kuvauksiin, hömppä sana ei sieltä silmääni osunut.

Mitä tämä hömppä oikein on? Pikainen nettisanakirjahakuni tuotti kuvauksen:
hömppä: älytön, joutavia, lörppö, huikenteleva, huumaantunut, huikenteleva, tyhmä tai typerä, huoleton
Seuraava kysymykseni kuuluukin sitten, miten hömppä liittyy juuri muoti- ja tyyliblogeihin mutta ei esim. tietotekniikkajuttuihin? Toki tiedostan sen että designer kengät tahi vaatteet eivät ole ihmisen perustarpeita, vaikka vaatetus siis ylipäätään pohjoisella pallonpuoliskolla sitä onkin. Mutta eipä ole tietotekniikkakaan mikään perustarve, eikä sitä silti luonnehdita hömppäksi. Tässäpä pulmaa kerrakseen, jos joku osaa antaa asialle selityksen, niin mieluusti otamma vastaan!

22.8.09

Wanha nainen joka asui ammeessa

Muistatko lorua vanhasta naisesta joka asui kengässä? Arvatenkin kyseisen riimin inspiroimana italialainen taidemosaiikkiin erikoistunut tehdas, SICIS valmistaa kengän mallisia kylpyammmeita.


Valokuvat eivät paljasta piiloutuuko koron taakse tikkaita. Mutta kuinka ruhtinaallista olisikaan raskaan työpäivän tai jalkoja turvottavan kaupunkikierroksen päätteeksi kivuta kannalle ja molskahtaa liukumalla omaan Audrey ammeeseen.

There is No Place Like Home

Kuvassa Xoxo'n Sparkle piikkarit

Dorothy kuume sen kun jatkuu. Uusimmassa People Style Watch'ssa esitellään kauden paljettikoristeisia kenkiä. Rubiinin punaisia joukosta ei löydy, mutta eiköhän näin maanläheissävyisiä kenkiäkin yhteenkopauttamalla pääse onnistuneen illan päätteeksi, jos ei nyt ihan suoraa päätä kotiin, niin ainakin haluttuun suuntaan.


Ihmemaa Oz -rainan juhliessa tänä vuonna 7-kymppisiä päätti Warner Bros.Consumer Products yhteistyössä CRYSTALLIZED™ - Swarovski Elementsin kanssa hyvissä ajoin kutsua joukon maailman huippunimiä uudistamaan Dorothyn rubiiniballeriinoja. Tempauksen tuloksena syntyi vuosi takaperin julkistettu Wizard of Oz Ruby Slippers Collection, jonka tuotto käytettiin hyvätekeväisyyteen. Mukana oli sellaisia huippunimiä kuten Botkier, Christian Louboutin, Diane von Furstenberg, Jimmy Choo, Manolo Blahnik, Oscar de la Renta muutamia mainitakseni.

Menneen talven lumet näyttävät inspiroineen tämän syksyn kuluttajaversioita aiheen tiimoilta.

Kenkäkuiskaaja hönkäilee taas

En ollut ajatellut tätä blogia enää päivittäväni, mutta ihanan Suomi-lomani aikana törmäsin KAHTEEN vanhaan tuttuun, jotka olivat näitä höpötyksiäni lukeneet ja kuulemma kaivanneet jatkoakin (ainaski toinen). Tuollainenhan hivelee turhamaista itsetuntoani kummasti, joten nyt tätä tekstiä pukkaa:

Pieni päivitys kuulumisiini lienee paikallaan. Alkuvuodesta oikea isovarpaani alkoi oirehtia siinä määrin, että hakeuduin omalääkärin lähetteellä podiatrin vastaanotolle. Magneettikuvausten ja erinäisten vakuutusyhtiökokousten jälkeen minulle päädyttiin suosittelemaan leikkausta. Homman nimi oli se, että isovarpaan kynnen viereen oli muodostunut ihonalainen kysta, joka painoi luuta, mutta ei ollut (onneksi) kasvanut luuhun kiinni. Kystä oli sellainen kuorimattoman maapähkinän mallinen kova mötikkä, pituutta sillä oli reilut kaksi senttiä, eli ei mikään ihan pieni pahka.

Toukokuun alussa varvas sitten leikattiin. Säästän teidät nyt tarkoilta yksityiskohdilta, koska ne saattaisivat saada hermimmät pyörtymään, ronskimmiltakin kaikkoaisi vähintään ruokahalu. Sen voin kuitenkin paljastaa, että leikkaus ei mennyt ihan toivotulla tavalla, toipuminen on ollut hitaampaa kuin odotettiin, lisäksi leikkaushaava on alkanut kasvaa kovaa arpikudosta, jota hoitelen erilaisilla rohdoilla ynnä silikonisidoksilla. Sanomattakin selvää, että varpaasta ei tule juhlasandaalikelpoista enää koskaan.

Proseduurin jäljiltä olin sohvan omana kesäkuun loppuun, ilman arkuutta olen pystynyt kävelemään tämän kuun alkupuolelta. Painoa kertyi n. viisi kiloa, joista kaksi on jo onneksi lähtenyt. Harmittavinta tässä on kuitenkin se, että minulla on kasapäin kenkiä, joita en mahdollisesti koskaan kynene enää käyttämään, koska leikkausarpi (yksi niistä) on varpaan päällä ulkosivussa, paikassa johon vähänkin sirommassa jalkineessa kohdistuu painetta. Ja paino ynnä hankaus ovat pahinta mitä arpikudokselle voin tässä vaiheessa tarjota. Tulen näitä jalkineitani lähiaikoina myymään Huuto.netissä, joukkoon mahtuu osa todellisia helmiä. Kaikki kenkäni ovat rakkkaudella hankittuja, eli luopimisen tuskaa on tiedossa, toivottavasti pääsevät hyvään ja rakastavaan kotiin!


Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Sen lisäksi että kystan koepala osoittautui terveeksi tein uuden tuttavuuden telkkahuoneemme sohvalta käsin. Nuo alkukesän viikot odotin innolla TV:n Koirakuiskaajaa, jota täällä Ameriikassä lähetetään iltapäivisin useampi jatko pötköön. Minusta tuli suuri Koirakuiskaajafani, olen Cecarin oppeja yrittänyt soveltaa koiraamme sekä pian viisitoistavuotiaaseen tyttäreeni, toistaseksi menestys on ollut kuitenkin heikkoa. En osaa kasvattaa lapsia enkä koiria, mutta meillä kaikilla on kuulemma joku lahjakkuuden alue, minulla se taitaa olla nämä kengät!
 
Real Time Web Analytics